Vastuullinen urheiluseura -verkostohanke tulee päätökseen: seurojen mietteitä vastuullisuustyöstä

Finlands Svenska Idrottin (FSI), Naisjärjestöjen Keskusliiton ja Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) kaksikielinen yhteishanke Hållbar idrottsförening nätverk / Vastuullinen urheiluseura -verkosto tulee päätökseen lokakuussa. Hankkeen avulla olemme jakaneet vastuullisuustyöhön liittyvää tietoa, inspiraatiota sekä käytännön työkaluja urheiluseuroille ja muille toimijoille.

Verkosto on toimintavuosiensa aikana järjestänyt muun muassa verkostotapaamisia ja koulutusta urheiluyhteisön vastuullisuusohjelman mukaisesti. Lisäksi hankevuosien aikana on tehty aktiivista vastuullisuusviestintää muun muassa syyskuussa 2025 julkaistun podcast-sarjan muodossa.

Tutustu urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan!

Haastattelimme kahden eri seuran, Helsingfors Gymnastikklubbin ja Haukiputaan Heiton uintijaoston, edustajia seurojen vastuullisuustoimiin liittyen. Kumpikin seura on luonut oman vastuullisuusohjelmansa urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan perustuen, ja tämän lisäksi listanneet konkreettisia toimenpiteitä vastuullisuuden edistämiseksi. Tässä artikkelissa paneudutaan seurojen mietteisiin vastuullisuustyöstä. 

Vastuullisuusohjelma liikkeelle seuran arvoista, säännöistä ja nykyisistä toimintatavoista 

Koska jokainen seura on ainutlaatuinen, tulisi vastuullisuusohjelma rakentaa juuri oman seuran toimintaan soveltuvaksi. Ohjelman suunnittelussa kannattaa tarkastella seuran arvoja ja pohtia, miten ne kytkeytyvät vastuullisuuteen.

Seuran vastuullisuusohjelman on hyvä rakentua arvojen pohjalta, ja itse toiminnan tulee tietysti olla arvojen mukaista. Arvot, vastuullisuusohjelma ja käytännön toimet eivät saa olla toisistaan irrallisia, vaan niiden tulee tukea toisiaan, pohtii Helsingfors Gymnastikklubbin (HGK) toiminnanjohtaja Micaela Holmberg. 

Arvojen lisäksi saman voi katsoa pätevän myös seuran sääntöihin. 

Vastuullisuusohjelman työstämisen alkaessa kannattaa varmistaa, että myös seuran säännöt ovat ajan tasalla ja huomioivat vastuullisuusnäkökulmat. Esimerkiksi järjestöjen tarjoamissa mallisäännöissä huomioidaan vastuullisuus: mikäli seuran säännöt kaipaavat päivitystä, näitä kannattaa hyödyntää.  Vastuullisuusohjelmaa on hyvä sitten lähteä rakentamaan sääntöjen kanssa yhteensopivaksi, Haukiputaan Heiton uintijaoston puheenjohtaja Hannu Saikanmäki toteaa. 

Vastuullisuusohjelmaprosessin alkaessa olisi hyvä myös pohtia ja kirjata ylös, mitä seurassa on tehty ja tällä hetkellä tehdään vastuullisuuden edistämiseksi. Usein seuroilla on jo hyviä vastuullisuuskäytäntöjä ja toimintatapoja, joita ei vain ole koostettu samaan paikkaan tietyn ohjelman alle: näin oli myös HGK:lla ja Haukiputaan Heiton uintijaostolla.

Ensin on hyvä käydä läpi, mitä seurassa tehdään ja kuinka siellä toimitaan: mitkä asiat ovat hyvällä tasolla ja missä on vielä parantamisen varaa. Sitä ennen kannattaa myös tutustua mitä vastuullisuus kokonaisuudessaan on: se kattaa sisälleen hyvin paljon, ja moni seuran toimintatapa saattaakin liittyä vastuullisuuteen, vaikkei heti niin ajattelisikaan, Holmberg vinkkaa.

Samankaltaisia ajatuksia löytyy myös Haukiputaan Heiton uintijaostosta:

Jo valmiiksi hyväksi todetut käytännöt kannattaa koostaa vastuullisuusohjelmaan, ja sen jälkeen pohtia lisättäviä uusia toimintatapoja ja käytäntöjä, kannustavat jaoston toiminnanjohtaja Katri Ukkola ja toimistokoordinaattori Päivi Hurskainen.

Liikuntajärjestöt tukevat vastuullisuustyössä

Seuran ei tarvitse jäädä yksin vastuullisuustyössään. Urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma tarjoaa hyvän pohjan seuran vastuullisuusohjelmalle, ja tämän lisäksi kannattaa hyödyntää eri liikuntajärjestöjen muutkin materiaalit vastuullisuusasioita pohtiessa. 

Helsingfors Gymnastikklubbin vastuullisuustyön tukena on ollut urheiluyhteisön vastuullisuusohjelman lisäksi muun muassa Voimisteluliiton materiaalit ja työkalut sekä FSI:n vastuullisuusseminaarit ja -koulutukset.

Myös Haukiputaan Heiton uintijaoston vastuullisuustyössä on hyödynnetty urheiluyhteisön vastuullisuusohjelman lisäksi liikuntajärjestöjen palveluita, kuten TUL:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutusta. 

Liikuntajärjestöt, kuten TUL, lajiliitot, aluejärjestöt ja Olympiakomitea tarjoavat hyvin tukea vastuullisuusohjelman laatimiseen. Ehdottomasti kannattaa käydä vilkaisemassa näiden tahojen verkkosivuilla tulevia tapahtumia, koulutuksia ja materiaaleja, Saikanmäki ja Ukkola vinkkaavat.

Esimerkiksi erilaisia verkkokursseja kannattaa hyödyntää, niistä voi syntyä uusia oivalluksia ja ajatuksia seuran vastuullisuustyöhön, Hurskainen lisää.

Toisaalta myös seuran sisältä voi saada apua ja tukea, ja vastuullisuusohjelman luontiin kannattaakin koota oma työryhmä, johon osallistaa halukkaita seurahenkilöitä. Työryhmän kanssa voi vaihtaa ja “pallotella” ajatuksia ja ideoita, eikä vastuu jää vain yhden henkilön harteille. Myös seuran vapaaehtoisilla saattaa olla paljonkin annettavaa ja osaamista vastuullisuusohjelman tekemiseen ja vastuullisuustyöhön esimerkiksi ammatin kautta.

Vastuullisuus osana seuran arkea

Vastuullisuustyö ei suinkaan pääty siihen, kun vastuullisuusohjelma saadaan julkaistua. Ennemminkin siitä käynnistyy jatkuva prosessi, jota tulee tarkastella, työstää ja edistää jatkuvasti. Tämän allekirjoittavat kummankin seuran väki.

Esimerkkinä toukokuun hallituksen kokouksessa kävimme läpi, mitä vastuullisuusohjelman tavoitteita lähdetään seuraavaksi toteuttamaan. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti eikä ole tarkoituksenmukaista pyrkiä täydellisyyteen – jo pienetkin teot vievät eteenpäin, Holmberg nostaa.

Haukiputaan Heiton uintijaostossa on laadittu toiminnanjohtajan ja puheenjohtajan vuosikellot, joiden avulla varmistetaan esimerkiksi se, että vastuullisuusohjelmaa ja muita keskeisiä asiakirjoja tarkastellaan ja päivitetään säännöllisesti. Lisäksi jokaisen kauden alussa käydään pelisääntökeskustelut erikseen jokaisen ryhmän kesken sekä harrastajien että heidän vanhempiensa kanssa. Tällöin käydään läpi yhteisiä sääntöjä ja toimintaperiaatteita, joihin myös vastuullisuustoimenpiteet linkittyvät. Näin pystytään osallistamaan ja sitouttamaan jäsenistöä mukaan vastuulliseen toimintaan. 

Samaan tyyliin myös HGK:n vanhempainpalavereissa käydään läpi seuran filosofiaa, toimintatapoja ja sitä kautta vastuullisuutta: 

Keskitymme vanhempainpalavereissa seuran toimintafilosofiaan ja käytännön toimintatapoihin. Vastuullisuus on luonteva osa arjen toimintaa ja näkyy teoissa: sitä kautta vastuullisuustoimet jalkautuvat myös jäsenistön keskuuteen, kertoo Holmberg.

Konkreettiset teot osoittavat vastuullisuutta

Vastuullisuustyön vaikuttavuus edellyttääkin, että se näkyy seurassa konkreettisina tekoina eikä jää pelkästään kirjalliseksi ohjelmaksi. Vastuullisuustyö on laaja kokonaisuus – useat erilaiset pienet ja suuret toimenpiteet seuroissa voidaan katsoa vastuullisuustoimiksi.

Meillä on nyt tehty ensimmäiset työhyvinvointisuunnitelmat ja -kyselyt esimerkiksi valmentajille ja toiminnanjohtajille. Työntekijöiden jaksamisesta pitää huolehtia, ja sekin on osa vastuullisuutta, Saikanmäki kuvaa.

Konkreettiset toimenpiteet ja edistysaskeleet ovatkin paras osoitus vastuullisuudesta.  Samaa mieltä on myös Holmberg: 

Sovimme, että jokaisen hallituksen jäsenen tulee suorittaa Et ole yksin -verkkokoulutus. Sen jälkeen olemme kokouksissa säännöllisesti seuranneet, ketkä ovat koulutuksen jo käyneet, hän nostaa esimerkiksi viimeaikaisesta vastuullisuustoimenpiteestä.

Toisena esimerkkinä hän nostaa esiin syyskuussa järjestetyt ensiapukoulutukset:

Koulutuksissa opeteltiin muun muassa defibrillaattorin käyttöä. Järjestämme koulutuksia vuosittain, ja niihin on osallistunut hyvin porukkaa. Koulutukset ilmentävät paitsi halua huolehtia jäsenten turvallisuudesta, myös tietynlaista seuran yhteiskuntavastuuta. 

Seurojen haastatteluista voidaan summata, että vastuullisuus on teemana laaja kokonaisuus. Vastuullisuusohjelma ja sen käytännön toteutus on prosessi, joka vaatii pitkäaikaista työtä: suunnittelua, yhteistyötä, säännöllistä tarkastelua ja kehittämistä sekä konkreettisia tekoja. Vastuullisuus on vastuunkantoa tulevaisuutta ajatellen, ja vastuullinen seuratoiminta on kaikkien etu. 

Vastuullisuusopas seurojen tueksi

Hållbar idrottsförening / Vastuullinen urheiluseura -hankkeen lopputuotoksena olemme julkaisseet seuroille tarkoitetun vastuullisuusohjelmaoppaan, jota seurat voivat käyttää vastuullisuusohjelmaa suunnitellessa. Opas ohjaa keskittymään, miten vastuullisuus näkyy seuran toiminnassa konkreettisesti.

Opas on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Pääset tutustumaan oppaaseen alla olevasta linkistä.

Tästä vastuullisuusoppaaseen:

Suomeksi: https://tulkouluttaa.fi/
Ruotsiksi: https://idrott.fi/guide-for-idrottsforeningens-hallbarhetsprogram/

Kategorier:
Hållbar idrottsförening blogi FIN Hållbar idrottsförening FIN